Enontekiö panostaa ensi vuonna kehitystyöhön ja kuntalaisten hyvinvointiin
Enontekiön kunnanhallitus hyväksyi talousarvioraamin 2022, jossa lisätään määrärahoja muun muassa elinvoiman kehittämiseen, vapaa-ajan palveluihin ja terveydenhoitoon. Kunnanhallitus keskusteli lähes viisituntisessa kokouksessa myös muun muassa Kilpisjärven tonttien hinnoista ja saamelaiskäräjälakiin suunnitelluista muutoksista.
Enontekiön kunta on aloittanut vuoden 2022 talouden ja toiminnan suunnittelun.
Eniten määrärahoja on tarkoitus lisätä kunnan elinvoiman edistämiseen, kuten kehittämishankkeisiin ja työllisyyden parantamiseen. Lisäksi kunta aikoo panostaa vapaa-ajan, nuorison ja kulttuurin palveluihin.
Oppivelvollisuuden piteneminen 18 ikävuoteen asti kasvattaa koulujen tarvitsemaa rahasummaa. Myös perusterveydenhuollon ja ikäihmisten palveluiden rahoitusta on tarkoitus lisätä.
Kunnan saamien tulojen arvioidaan ensi vuonna pysyvän pääosin ennallaan tai hieman kasvavan. Lisäksi säästöjä ennustetaan syntyvän henkilöstökuluista ja infrastruktuurista.
Kunnanhallitus hyväksyi ensi vuoden talousarvioraamin kokouksessaan 15.6.2021. Talousarvioraamissa määritellään kunnan tulot ja menot kokonaisuudessaan sekä eri toimialojen käytettävissä olevat rahat. Talousarvioraami käsitellään vielä kunnanvaltuustossa. Sen jälkeen kunnan eri toimialat tekevät omat yksityiskohtaisemmat talousarvionsa.
Kilpisjärven uudet tontit hinnoiteltu
Kilpisjärvellä on tulossa myyntiin kesän aikana useita tontteja. Tonttien kysyntä Kilpisjärvellä on kasvanut merkittävästi viime aikoina.
Skierrinkujalle kaavoitetut uudet omakotitalotontit tullaan myymään hintaan 80 euroa/k-m2. Tämä tarkoittaa neljälle tontille hintaa 16 000 euroa ja yhdelle 24 000 euroa. Hinta on hieman aiempia myytyjä tontteja kalliimpi, mutta edelleen maltillinen suureen kysyntään nähden.
Lisäksi Urpiaisentiellä myydään liiketontti 130 000 eurolla. Hinta on sama kuin toisella myynnissä olevalla liiketontilla.
Enontekiön kunnanhallitus linjasi tonttien hinnoista 15.6.2021. Kunnanvaltuusto vahvistaa vielä sekä kaavamuutoksen, joka mahdollistaa uusien tonttien myynnin, että tonttien hinnat kokouksessaan 23.6.2021.
Saamelaiskäräjälain muutokseen toivotaan kuntien yhteistä kannanottoa
Enontekiön kunnanhallitus päätti selvittää, voisivatko saamelaisalueen kunnat antaa yhteisen lausunnon saamelaiskäräjälain muuttamisesta. Enontekiö aikoo myös pyytää lisäaikaa lausunnon antamiseen.
Lakimuutosta valmisteleva toimikunta on antanut mietintönsä lausuntokierrokselle 21.5.–6.8.2021. Lausuntokierroksen tarkoituksena on, että eri tahot voivat kertoa kantansa ja siten vaikuttaa lakimuutoksen sisältöön.
Kunnan kiinteistöyhtiön vältettävä kilpailua yritysten kanssa
Enontekiön kunnan omistama Kiinteistö Oy Enontekiön kunnan asunnot saa jatkossa myydä palveluita ainoastaan kunnalle. Tarkoitus on välttää kilpailua paikallisten isännöinti- ja kiinteistöpalveluyritysten kanssa. Kunta haluaa näin tukea alan yrityksiä alueella.
Lisäksi kunnanhallitus ohjeisti kiinteistöyhtiötä muun muassa tekemään korjauksia kiireisyysjärjestyksessä kunnan omistamiin asuntoihin.
Enontekiö jatkaa neuvotteluja LapIT:n kanssa
Enontekiön kunta on selvittänyt mahdollisuutta tietotekniikkapalveluiden tuottamiseen yhteistyössä LapIT:n tai Kuntien Tiera Oy:n kanssa.
Tällä hetkellä vahvin ehdokas yhteistyökumppaniksi on LapIT, jolta kunta ostaa jo joitakin palveluita. Esimerkiksi Enontekiön kunnan verkkopalvelimet ovat LapIT:n konesalissa. Lisäksi useilla muilla alueen kunnilla on hyviä kokemuksia yhtiön palveluista.
Kunnanhallitus on päättänyt jatkaa neuvotteluja yhteistyöstä LapIT:n kanssa. Kun neuvottelut on saatu valmiiksi, kunnanvaltuusto päättää sopimuksen hyväksymisestä.
Lisätietoja antavat
kunnanhallituksen puheenjohtaja Elli-Maria Kultima puh. 0400 138 262
kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen puh. 0400 694 945