Arkisto

Kategoriat
7 syyskuun, 2024

Esittelyssä kunnanjohtaja Marko Halla

Enontekiön kunnanjohtajana on 5.9. aloittanut Marko Halla.

Hän on koulutukseltaan maisteri, tuplasti. Toinen tutkinto on suoritettu Dublinissa, suuntauksena riskien hallinta ja muutosjohtaminen. Toisen maisterin tutkinnon Marko on suorittanut Lontoossa, suuntauksena johtaminen – erityisesti lentoliikenteen näkökulmasta.

Pohjimmiltaan hän on lentokonemekaanikko ja lentäjä.

Marko on toiminut Enontekiön lentoasemalla toimitusjohtajana kolme vuotta. Sitä ennen hän oli kansainvälisissä ilmailualan johtotehtävissä mm. Englannissa, Tanskassa ja Baltian maissa.

Elinvoiman kehittäminen oli isossa roolissa, kun Marko vastasi kunnanjohtajan hakukuulutukseen.                   ’Lentoaseman kehittämisen yhteydessä olen huomannut, että kunnassa olisi paljon asioita elinvoiman ja matkailun piirissä, joissa uskon taustani ja kokemukseni kautta pystyväni auttamaan kuntaa kehittymään, yhteistyönä sidosryhmien kanssa’ – Marko kertoo.

Marko harrastelee sähköpyöräilyä, trialmoottoripyöräilyä ja montaa hänelle uutta asiaa. Hän haluaa haastaa rennosti itseään ja oppia uutta. Hänen taustansa on kilpaurheilussa, mutta ’nykyään treenaillaan, ei treenata’ – hän sanoo.

 

Mikään ei ole täydellistä, paitsi koirani Osmo !


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat