Arkisto

Pakohuonepeliviikonloppu


27.05 - 28.05 (Koko päivä)
Peltovuoman entinen koulu
Toukokuun viimeinen viikonloppu, eikä mitään tekemistä? Tai jäikö viime vuonna Moskun salaisuus selvittämättä? Ei huolta! Pop-up pakohuonepeliviikonloppu on jälleen Peltovuoman entisellä koululla.

Lauantai klo 12-18.
Sunnuntai klo 12-18.

Kuolemattomien eräkämppä on pulmaseikkailupeli Lapin legendojen hengessä.

Pakohuone eli escape room on tosielämän seikkailupeli, jossa pelaajat ratkovat yhdessä tehtäviä tarinakehyksen sisällä. Tavoitteena on tietyssä ajassa ratkaista tehtävät, löytää loppuratkaisu tarinalle ja päästä ulos lukitusta huoneesta. Pelata voi yksin tai 2-4 hengen ryhmässä. Peli kestää noin 45-60 min per ryhmä.
Peli on suunniteltu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille, myös aikuisille.
Alle kolmetoistavuotias voi osallistua oman vanhemman kanssa.

Pelaaminen tapahtuu sisätiloissa, peliohjaajat ovat paikalla koko ajan ja avustavat tarvittaessa. Pelaamiseen ja tehtävien ratkaisemiseen ei tarvitse erityisiä fyysisiä kykyjä. Hyvät hoksottimet, iloinen ryhmähenki ja avoin mieli riittää.

Pelikertoja on neljä kumpanakin päivänä. Keräähän hauska porukka kokoon ja tule viettämään jännittävä tunti pakopelin merkeissä!.

Paikkoja rajoitetusti, mukaan mahtuu kahdeksan ensimmäisenä ilmoittautunutta ryhmää. Osallistuminen on ilmaista.

Pelivaraukset - ja ilmoittautumiset: 0408485494/ Hannele.

Tapahtuman järjestää Peltovuoman kyläläiset ry. Pelin lainaaja enontekiön pääkirjasto. Exit library-hanke, pakohuonepelikonsepti Lapin kirjastot.

Tapahtuman järjestäjä: Peltovuoman kyläläiset ry

Lisätietoja:
Hannele Eira
0408485494



Karttaa ei ole saatavissa