Arkisto

Kategoriat
10 syyskuun, 2024

Harrastusmessut avasivat peruskoulun hyvinvointiteemaisen MOK-kokonaisuuden

Perjantaina 6.9. käynnistyi peruskoulun koko lukuvuoden kestävä hyvinvointi teemainen MOK – kokonaisuus. MOK eli monialainen oppimiskokonaisuus edistää perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä.

MOK – päivää vietettiin harrastusmessujen merkeissä kierrellen luokittain toiminta- ja infopisteitä koulun alueella. Lukio osallistuu päivään yhden oppitunnin ajan.

Toiminta- ja infopisteinä olivat muun muassa kirjaston piste, keilinki, VPK, Hetan hukkien piste, SRK ja nuoristyö sekä paljon muuta. Oppilaiden harrastuksista tehtyjä piirustuksia tai postereita kootaan koululle nähtäville.

’Koululla olimme iloisia, kun saimme esiteltyä koululaisille useita erilaisia harrastus mahdollisuuksia kunnassamme. Suuri kiitos mukana olleille toimijoille. On tärkeä, että lapset ja nuoret harrastavat. Harrastamisen iloa -teemapäivä oli hyvä aloitus Hyvinvointi lukuvuoteen. Oppilaat olivat innoissaan erilaisista pisteistä ja pääsivät näkemään hyvin laajasti erilaista toimintaa.’ – kertoo Hellin Pietikäinen.

Teemapäivien toteutuksista Hetassa vastaavat henkilökunnan jäsenistä muodostetut työryhmät, jokainen työryhmä suunnittelee ja toteuttaa vuorollaan jonkun teemapäivän.


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat