Arkisto

Kategoriat
1 joulukuun, 2022

Jouluiloa kuntalaisille -keräys käynnissä 13.12. asti

Keräyksessä kerätä lahjakortteja kuntamme yksineläville, vähävaraisille, suurperheille, yksinhuoltajaperheille tai kenelle tahansa, jonka nähdään tarvitsevan iloa jouluun. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni kuntalainen saa kokea joulun ilon.

Virastotalon ala-aulaan on pystytetty joulukuusi, jonka oksille ripustetaan lahjakorttitoiveita. Kuka tahansa kuntalainen voi hakea lahjakorttitoiveen kuusen oksalta, hankkia ja tuoda hankkimansa lahjakortin sosiaalitoimeen lahjatoivekortin kanssa. Sosiaalitoimessa työskentelevät vaitiolovelvolliset työntekijät jakavat lahjakortit saajilleen viikon 50-51 aikana.

Jouluiloa keräys

Osallistumistapoja on kolme:

  1. Vinkkaa lahjansaajasta

Jos tunnet jonkun, jolle joululahjakortti voisi olla paikallaan, hae kunnantalolta, Luovatuvalta tai tulosta Enontekiön kunnan sivuilta suostumuslomake, allekirjoituta se lahjansaajalla ja toimita toive kuoressa kunnanviraston postilaatikkoon merkinnällä ”Jouluiloa kuntalaisille”.

  1. Itsekin voit olla lahjan saaja

Lahjakortti voi olla lapselle tai aikuiselle. Lahjojen saajat ja antajat pysyvät nimettöminä. Suostumuksia voi toimittaa 11.12. asti.

  1. Toteuta jonkun lahjatoive, vaikka porukalla

Eli: Hae kuusenoksalta lahjatoivekortti, hanki lahjakortti ja tuo se lahjatoivekortin kanssa sosiaalitoimeen. Lahjakortit tulee toimittaa kunnantalolle 13.12. mennessä, josta ne toimitetaan saajilleen viikon 50-51 aikana.

Lisäksi: Kerro keräyksestä eteenpäin!

Mitä useampi ihminen asiasta puhuu, sitä paremmin tieto leviää ja sitä enemmän jouluilokin voi levitä.

Yhteyshenkilöt:

  • Sosiaalityöntekijä Anne-Maria Näkkäläjärvi, 040 532 6594, nakkalajarvi@lapha.fi
  • Sosiaalityöntekijä Kerttu Vesterinen, 040 674 1163, vesterinen@lapha.fi
  • Sosiaaliohjaaja-koulukuraattori Tiinu Ristinen, 040 8284532, ristinen@lapha.fi
  • Ohjaaja Päivi Ikonen, 040 559 6771, ikonen@lapha.fi
  • Vanhustenhuollon palvelupäällikkö Miia Ahlholm, 040 559 8367, ahlholm@lapha.fi
  • Toimistosihteeri Teija Kelottijärvi, 040 834 9465, kelottijarvi@lapha.fi

Keräyksen organisoivat Lions Club Enontekiö, Enontekiön seurakunta ja Enontekiön kunta ja mahdollisesti muut paikalliset järjestöt yhteistyönä.

Keräystä varten kerättyjä tietoja käytetään vain Jouluiloa Kuntalaisille –keräyksen toteuttamiseen. Suostumuslomakkeella kerättyjä tietoja säilytetään 1 kk lahjakortin toimittamisen jälkeen, jonka jälkeen kaikki kerätyt tiedot hävitetään asianmukaisesti.

Jaetaan yhdessä jouluiloa ja yllätetään lahjakortilla! 


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat