Arkisto

Kategoriat
joulukuu 13, 2018

Valtuusto päätti 2019 taloudesta

Kunnanvaltuusto lisäsi ja tarkensi joitain vuotta 2019 koskevan talousarvioesityksen kohtia kokouksessaan 12.12.2018. Liikuntahallin peruskorjaus ja kuntosalilaajennus on suurin vuoden 2019 investoinneista.

Tulevien vuosien talouden suunnitelmissa tullaan noudattamaan tiukkaa kulukuria ja esimerkiksi selvitetään mahdollisuuksia tehostaa kuntaorganisaation toimintaa. Tulevaisuudessa Enontekiö halutaan nähdä roskattomana ja tämän toteuttaminen huomioitiin hyväksytyssä talousarviossa.

Budjetissa toistaiseksi varattuna ollut määräraha kunnan omatoimiseen turvallisuustilanteen parantamiseen päätettiin poistaa vuoden 2019 talousarviosta. Päätettiin myös, että uuden Luppokodin sijoituspaikasta ja rakennukseen sijoittuvista toiminnoista tullaan päättämään kunnanvaltuustossa.


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat