Vaikuttamistoimielimet

Vanhusneuvosto

Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Vammaisneuvosto

Vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

Nuorisovaltuusto

Nuorisovaltuusto (nuva) on nuorista 13-19-vuotiaista enontekiöläisistä koostuva asiantuntija- ja yhteistyöelin, joka edustaa nuorten ääntä kunnassa.

Nuorisovaltuustoon valitaan uudet jäsenet vaaleilla kahden vuoden välein. Nuvan jäsenillä on läsnäolo-oikeus lautakunnissa ja kunnanvaltuustossa. Nuva kokoontuu noin 4-5- kertaa vuodessa ja tarpeen mukaan.

Nuvan toiminnassa nuorella on mahdollisuus ideoida ja toteuttaa toimintaa, tapahtumia ja kampanjoita kunnassa. Nuorisovaltuustoilla on myös mahdollisuus tehdä aloitteita ja kannanottoja.

Kuntalaki velvoittaa kuntia asettamaan nuorisovaltuuston jokaiseen kuntaan, ja nuorilla on oikeus tulla kuulluksi nuoria koskevassa päätöksenteossa.