Enontekiön valtuusto satsasi kunnan henkilöstötyöhön
Enontekiön kunnassa on yli 160 työntekijää. Kunnan budjetista henkilöstömenojen osuus on yli 40 %, joista suurin osa kohdistuu opetustoimeen, sosiaalitoimeen ja varhaiskasvatukseen.
Enontekiön kunnan henkilöstöjohtajaksi valittiin valtuustossa yksimielisesti Matti Ikonen, joka on ehtinyt kehittää lähes kahden vuoden ajan kunnan henkilöstöasioita. Erittäin lähellä oli, että henkilöstöasioihin panostaminen olisi laitettu kokonaan jäihin. Valtuustossa tuli esitys, että virkaa ei täytettäisi, vaikka valtuusto ja hallitus olivat kesäkuussa tehtävästä päättäneet. Hakijoita tehtävään oli aiempaa hakukertaa enemmän eli seitsemän. Kunnanhallituksen esitys henkilöstöjohtajasta hyväksyttiin valtuustossa viime perjantaina.
Kuntalaki vastuuttaa henkilöstöpolitiikan kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus päätti vuonna 2017, että Enontekiön kunta tarvitsee henkilöstöasioita koordinoivan ihmisen tukemaan henkilöstöpolitiikan käytäntöjä. Lainsäädäntö- ja sopimusvelvoitteet henkilöstöpuolella ovat vuosien varrella lisääntyneet. Henkilöstöpolitiikan vastuu on Kuntalaissa määrätty kunnanhallitukselle. Kunnan henkilöstöpolitiikan tavoitteena on hyvät, motivoituneet ja ammattitaitoiset työntekijät. Ammattimaisella henkilöstötyöllä on myönteistä vaikutusta pidemmällä aikavälillä kunnan palvelutuotannon laatuun ja talouteen.
Enontekiön kunnassa nähdään, että henkilöstö on kunnan toiminnan tärkein voimavara. Henkilöstö tuottaa kuntalaisille opetuksen, varhaiskasvatuksen, ikääntyneiden hoidon, sosiaalityön, vapaa-ajan, nuorison ja kulttuurin, infrastruktuurin sekä kuntakehittämisen ja hallinnon palveluita.
Henkilöstötyössä lukuisia lakisääteisiä tehtäviä
Henkilöstöjohtajan vastuulla on useita henkilöstöä koskevia lakisääteisiä tehtäviä, kuten työturvallisuudesta huolehtiminen, työsuojelu, työterveyden järjestäminen, yhteistoiminta ammattijärjestöjen kanssa sekä työ- ja virkaehtosopimusten toimeenpanoon liittyvät velvollisuudet. Lisäksi henkilöstöjohtaja vastaa henkilöstön rekrytoinnista, osaamisen kehittämisestä ja työhyvinvoinnista. Tämän lisäksi valtuuston kesäkuussa 2019 päättämässä hallintosäännössä on henkilöstöjohtajalle määrätty vastuu myös hyvinvointiprosessista mukaan lukien hyvinvointilautakunnan työskentelyn koordinointi. Hallituksen hyväksymässä virasto-organisaatiossa ja valtuuston päättämässä hallintosäännössä henkilöstöjohtaja vastaa vapaa-aika-, nuoriso- ja kulttuuritoimialasta sekä toimii esimiehenä hyvinvointiprosessissa.
Henkilöstöjohtajaksi valitulla Ikosella on lähes 15 vuoden kokemus henkilöstöalalta ja puolentoista vuoden kokemus Enontekiön kunnan henkilöstöasioiden hoitamisesta.
- Eri organisaatioissa henkilöstöhaasteet ovat pitkälle samat. Se miten työnantaja suhtautuu henkilöstöönsä, on kunnan toiminnan kannalta äärimmäisen tärkeää. Vain henkilöstön avulla voidaan päästä yhteisin tavoitteisiin. Näen tärkeäksi sen, että haluamme kehittyä, arvostamme omaa ja toisen työtä ja kehitämme vuorovaikutustaitoja. Osaamisen kehittämisessä on tärkeäksi koettu työntekijöiden sitoutuminen yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin. Toivon, että meillä kunnassa on yhteistä halua kehittää henkilöstön huomioivaa toimintakulttuuria, kertoo Ikonen.
Enontekiön kunnan henkilöstöasioista pääsee hyvin perille, kun lukee verkosta kunnan henkilöstöraportin vuodelta 2018.
Enontekiön kunta, 3.9.2019