Sähköyhtiön ja lentokentän kaupat, matkailun kehittäminen ja viranhaltijavaihdokset värittivät tilinpäätösvuotta 2021
Enontekiön kunnanvaltuusto hyväksyi 29.6. historiallisesti ylijäämäisen tilinpäätöksen 2021.
Lentokentän osto ja sähköyhtiön myynti olivat suurimmat Enontekiön vuoden 2021 tilinpäätökseen vaikuttavat tapahtumat. Molemmista päätökset oli tehty jo vuonna 2020, mutta kaupat astuivat voimaan vuonna 2021. Sähköyhtiön myyntivoittojen ja merkittävästi arvioitua suurempien Kemijoki-yhtiön osuuksien ansioista kunnan tilinpäätös 2021 oli peräti 9 331 000 € ylijäämäinen. Kyseessä oli kuudes perättäinen ylijäämäinen tilinpäätös.
Enontekiön kunnan verotulot kasvoivat hieman edellisvuoteen nähden, mutta pysyivät lähellä 2020 tasoa. Verotulot kasvoivat yhdeksäntenä vuonna peräkkäin. Vuokratulot ja muut myyntituotot, kuten kaukolämpö- ja ateriapalvelujen myynti, kasvoivat jonkin verran edellisvuoteen nähden. Kiinteistöjen myyntivoittoja saatiin selvästi edellisvuotta enemmän.
Tavanomaiset menot, kuten henkilöstökulut, kasvoivat hieman. Henkilöstölle maksettiin vuonna 2021 koronalisä. Henkilöstön tehtävänkuvien vaativuutta arviointiin ja palkkoja harmonisointiin ja työhyvinvointiin panostettiin. Ostopalveluihin kuluva summa kasvoi jonkin verran edellisvuoteen nähden. Perusterveydenhuollon kulut laskivat, mutta toisaalta erikoissairaanhoidon ostopalveluiden menot kasvoivat vuonna 2022.
Suurimmat muutokset budjettiin kesken tilikauden tehtiin Karesuvannon koulun ja päiväkodin väistötilojen valmistelemiseksi. Vuoden 2021 aikana todettiin, että vanha koulurakennus täytyy sisäilmaongelmien vuoksi poistaa käytöstä ja uuden väistötilan hankinta aloitettiin syksyllä 2021.
Enontekiöllä toimi ja käynnistettiin useita hankkeita muun muassa työllisyyden ja matkailun kehittämiseksi. Enontekiön matkailubrändi uudistui vuoden 2021 aikana osana Matkailun arvoketjujen kehittäminen -hanketta. Kulttuurimatkailuhanke puolestaan alkoi selvittää Enontekiön kulttuurimatkailun ja paikallisen kulttuuriperinnön esiintuomisen mahdollisuuksia loppuvuodesta. Syksyllä alkanut työllisyyshanke kehittää uusia keinoja työttömien tukemiseen ja työhakijoiden ja työnantajien kohtaamiseen.
Yksi kuntalaisille näkyvimpiä uudistuksia vuonna 2021 oli Kilpisjärven kuntosalin ja kiipeilyseinän avaaminen. Käsivarren alueen erämaalentoliikenne siirtyi kunnan järjestettäväksi vuonna 2021. Koronatilanne vaikutti edelleen kunnan palveluihin vuonna 2021, ja kunnanvirasto palveli suuren osan vuotta ainoastaan ajanvarauksella. Uusi käytäntö otettiin kuitenkin hyvin vastaan ja ajanvarauskäytäntö on osittain vakiintumassa.
Kunnan viranhaltijajohdossa tapahtui suuria muutoksia vuoden 2021 aikana. Kehitysjohtaja ja hallintojohtaja irtisanoutuivat, ja molemmat virat olivat osan vuotta täyttämättä. Vuoden lopussa kunnanjohtaja irtisanoutui. Henkilöstövaihdoksista huolimatta suurin osa suunnitelluista tavoitteista toteutui.
Kunnanvaltuusto jäi 26.9. pidetyn kokouksen jälkeen kesätauolle. Seuraava suunniteltu kunnanvaltuuston kokous on 24.8.2022.