Julkaisut

Juhannuksena 2025 hiihdetään ja tanssitaan – ja nautitaan luonnosta sekä kesästä

Julkaistu 16.6.2025 Muokattu 16.6.2025

Juhannusviikolla luonto on vihreimmillään ja kauneimmillaan.

Lapin maakuntakukka, Kullero, kukkii upeasti kasvupaikoillaan. Monet meistä tuovat juhannuksena koivut koristamaan ulko-oven suupieliä sekä aikoinaan (ehkä vieläkin) on luotettu huoneeseen tuotujen lehvien ja oksien onnea tuovaan vaikutukseen. Tiedä sitten siitä, mutta hyvän tuoksun ne tuovat huoneeseen.
 
Juhannuskokkoja poltetaan sään salliessa useilla alueilla Suomessa. Kokon polttaminen on kansanjuhla lauluineen ja tansseineen. Hetassa Roima Rantasavu järjestää juhannusjuhlan 20.6. kokkoineen ja esiintyjineen ja juhannusaaton juhlaa 20.6. vietetään myös Vuontisjärvellä.
 
Juhannuksena on tehty myös monenlaisia taikoja. Ennen aikaan tarkkailtiin enteitä karjan ja sadon menestymisestä sekä tietysti naimisiin pääsystä. Tytöt tekivät taikojaan kieriskelemällä pellossa tai saatettiinpa laittaa jotain aivan erityistä tyynyn alle, jonka seurauksena unessa saattoi nähdä tulevan elämänkumppaninsa.
 
Mikäli juhannuksena eivät taiat kiinnosta, niin Kilpisjärvellä vietetään liikunnallista juhannusta. Perinteikäs liikuntajuhannus hiihdetään torstaista sunnuntaihin 19.–22.6.2025. Tapahtuma viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlaansa. Ohjelmassa on torstaina kello 18 Saana -juoksu, perjantaina kello 15 perinteikäs Juhannushiihto, lauantaina kello 10 Kilpis-rastit ja sunnuntaina kello 11 Sprinttisuunnistus ja Emit -leimausrata ( https://ehyt.fi/tapahtu…/kilpisjarven-liikuntajuhannus-2025/ ).
 
Keskikesän kasteen on uskottu olevan erityisen voimakasta, ja sitä on pyritty keräämään talven ajaksi sen parantavan, voimaa antavan ja kauneutta edistävän vaikutuksen vuoksi. Tähän on vaikea ottaa kantaa, mutta Eurosuandossa pidetään 20. – 21.6. Keskiyön surinat–festivaalit ( https://www.midnattssurret.com/ ). Siellä on hauskaa ohjelmaa ja paljon musiikkia.
 
Juhannussauna – siinä on taikaa. Aikoinaan juhannuskoivuin tai tuorein lehvin koristeltuun juhannussaunaan mentiin jo päivällä, että illalla oltaisiin raikkaina kokon ja tanssin äärellä. Juhannusta on kansanperinteessä pidetty taianomaisena ajankohtana päivän ollessa pisimmillään ja samalla aika kääntyy kohti syksyä/talvea. Uskottiin myös, että henget nousevat esille seisauspäivien läheisyydessä. Vihtominen on tärkeä osa juhannussaunaa. Koivua pidetään saunavihdan parhaana raaka-aineena, mutta onpahan juhannussaunassa vihdottu jopa katajaisella vastalla.
 
Enontekiöllä on monta elämyksellistä tilaussaunaa ja muita palveluita loman kruunaamiseen rentouttavalla hyvinvointihetkellä, tai jos haluat pulahtaa kirkkaaseen järviveteen keskellä erämaata. Katso lisää https://enontekiolapland.com/sauna/
 
Seuraa kesän tapahtumia www.enontekio.fi
 
Hyvää juhannuksen aikaa !
Jaa sivu: