Milloin aurataan - kunnan talvikunnossapidon käytännöt

Julkaistu 6.11.2026 Muokattu 6.11.2026

Lumikauden pikkuhiljaa alkaessa muistutamme aurauksen käytännöistä ja talvikunnossapidon palautekanavasta. Ohje koskee kunnan aurausurakassa sovittuja kaavateitä, muita urakassa määriteltyjä teitä sekä kunnan hoidossa olevia, urakkaan sisältyviä pihoja.

Aurauksen aloittaminen

Lumisateen aikana auraus aloitetaan, kun lunta on kertynyt vähintään 10 senttimetriä.

Alle viiden senttimetrin lumisadetta ei aurata erikseen, vaan auraus tehdään seuraavan lumisateen tai tuiskun yhteydessä. Kun lunta kertyy 5–9 senttimetriä, auraustarvetta arvioidaan tapauskohtaisesti. Tälle lumikertymälle ei ole määritelty erillisiä aurauskertoja, ja tarpeettomia aurauskertoja vältetään.

Tarkkaa aurausjärjestystä ei ole määritelty. Käytännössä keskusta-alue, kuten terveysaseman ja koulun ympäristö, aurataan yleensä ensin. Auraus etenee urakoitsijoiden reittien mukaisesti.

Polanteen poistaminen

Kiinteistöjen omistajat tai hoitajat tilaavat tarvittavan polanteen eli pakkautuneen lumen poiston urakoitsijalta omistajan kustannuksella. Kunnan aurausurakkaan kuuluvien teiden osalta työn tilaamisesta vastaa työpäällikkö tai rakennustarkastaja.

Kysymykset ja palautteet

Kunnan teiden ja kulkuväylien auraukseen, hiekoitukseen sekä katuvaloihin liittyvät kysymykset ja ilmoitukset pyydetään osoittamaan keskitetysti:

Työpäällikkö
Tero Muotka
p. 040 500 1805
tero.muotka@enontekio.fi

Rakennustarkastaja
Arto Kantola
p. 0400 168 885
arto.kantola@enontekio.fi

 

Kerro ilmoituksessa tarkka sijainti ja kuvaus asiasta, jotta se voidaan ohjata oikealle taholle.

 

Jaa sivu: