Kuntalaisaloite
Kunnan asukkailla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.
Kuntalaisaloite
Kunnan kirjaamo vastaanottaa kuntalaisaloite.fi-palveluun jätetyn aloitteesi ja toimittaa sen eteenpäin. Voit toimittaa myös vapaamuotoisen aloitteen Enontekiön kuntaan.
Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, asiaa käsittelevä viranomainen ilmoittaa aloitteen tekijälle kolmen kuukauden kuluessa aloitteen arvioidun käsittelyajan ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
Vastauksen aloitteeseesi saat sen jälkeen kun aloite on käsitelty loppuun. Aloitteen tekijälle on ilmoitetaan aina aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Ehdot ja kriteerit
Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.
Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.
Toimintaohje
Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on ilmainen.
Palvelun tausta ja lainsäädäntö
Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.
Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.