Poikkeamislupa
Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.
Poikkeamislupa
Mikäli rakennushanke poikkeaa kaavasta, rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, rajoituksista tai kielloista, tarvitaan ennen rakennuslupaa poikkeamispäätös. Poikkeamiseen tulee aina olla erityinen syy. Poikkeamishakemuksessa tulee selkeästi ilmoittaa poikkeamiset sekä mitkä ovat erityiset syyt poikkeamisille ja perustella ne. Poikkeamisen kaavamääräyksistä tulee sopeutua kaavan periaatteisiin ja tavoitteisiin. Kaava katsotaan varsin sitovaksi.
Poikkeamislupaa ei saa myöntää, jos se:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista;
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Vähäinen poikkeaminen voidaan ratkaista edelleen rakentamisluvan yhteydessä. Rakennusvalvonta määrittelee, milloin kyseessä on vähäinen poikkeaminen.
Ehdot ja kriteerit
Maksu määräytyy kunnan voimassa olevan rakennusvalvonnan taksan mukaan.
Toimintaohje
Poikkeamispäätökseen haetaan lupaa sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta.
Hakemuksessa on esitettävä arvio poikkeamista koskevan hankkeen keskeisistä vaikutuksista sekä hakemuksen perustelut.
Maksullisuuden tiedot
Palvelu on maksullinen.
Voimassaoloaika
Myönteinen päätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Päätöksen voimassaoloaikaan ei voi hakea jatkoa.