Yhdistysten ja järjestöjen toiminnan tukeminen ja avustukset

Enontekiön kunta tekee yhteistyötä kolmannen sektorin eli yhdistysten ja järjestöjen kanssa.

Palvelu

Yhdistysten ja järjestöjen toiminnan tukeminen ja avustukset

Enontekiön kunta tekee yhteistyötä kolmannen sektorin eli yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Yhdistykset tukevat yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja identiteettiä, järjestävät harrastustoimintaa, virkistystoimintaa ja tapahtumia, tukevat mielenterveystyötä, tuottavat ja täydentävät kunnan palveluja sekä toimivat yhteistyötahoina käytännön tasolla. Yhteistyö käytännössä tarkoittaa esimerkiksi, että yhdistykset voivat saada kunnalta tiloja käyttöönsä, hakea ja saada avustuksia toimintaansa. Avustusten hakuun on tehty päivitetty ohjeistus ja hyväksytty 29.11.2023 " Enontekiön kunnan avustusohje yhdistyksille ja yhteisöille". Hyvinvointiohjaaja toimii yhdyshenkilönä kunnan ja yhdistysten välillä. Hän päivittää yhdistysten ja järjestöjen yhteystietoja kunnan verkkosivuille. .

Ehdot ja kriteerit

Paikalliset toimijat saavat tilat pääosin maksuttomasti. Ulkopaikkakuntalaisten toimijoiden tilojen käyttö ja perittävä mahdollinen maksu sekä tukimuodot määräytyvät sillä perusteella, miten paljon toiminta/tapahtuma hyödyttää enontekiöläisten ihmisten hyvinvointia.

Avustuksia myönnetään enontekiöläisten yhdistysten toimintaan. Saadun avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys määräaikaan mennessä. Avustukset laitetaan haettavaksi marraskuussa kunnan virallisella tiedotuskanavalla, verkkosivuilla. Tarkat hakuohjeet löydät Enontekiön kunnan avustusohje yhdistyksille ja yhteisöille ohjeistuksesta.

Toimintaohje

Varattavia tiloja ovat liikuntahallit, kuntosalit, virastotalon kokoustilat, Kilpisjärven monitoimitalo, Luovatupa, kirjasto ja koulun auditorio. Voit varata haluamasi tilan sen yhteyshenkilöltä.

Avustukset laitetaan haettavaksi marraskuussa kunnan virallisella tiedotuskanavalla, verkkosivuilla. Tarkat hakuohjeet löydät Enontekiön kunnan avustusohje yhdistyksille ja yhteisöille ohjeistuksesta. Kun haet avustusta, täytä sähköisesti hakemuslomake ja lähetä hakemus kunnan kirjaamoon 31.12 klo 15 mennessä.