Arkisto

Kaunis kaamos – kuvan ja kirjan tapahtuma


12.01 - 13.01 (00:00)

Tapahtumamainos

Pe 12.1.2024
Enontekiön kirjasto
klo 17 Kirjaesittely: Mies joka pelkäsi lunta –  Raattaman kirvesmurhaaja
Markku Tasala on perehtynyt nykyisin Enontekiön kotiseutumuseona toimivan pääräkennuksen, Hätäsen-talo, historian kätkemään tragediaan. Hän kertoo tapahtuman ja sen selvittämisen käänteistä lähdeaineiston valossa. Yleisöllä mahdollisuus esittää kysymyksiä. Markku on toimittaja ja tietokirjailija, joka työskenteli nuoruudessaan myös Lapin Kansan toimittajana.

Enontekiön kirkko
klo 19 Elektro-akustinen -konsertti
Taina Niemelä ja Gerald Zojer –duo soittaa improvisoituja äänimaisemia: musiikillista tapettia, johon kuulija voi heijastella ajatustensa kulkuja ja kirjoittaa musiikin inspiroimia ajatuksiaan teksteiksi. Ota mukaan kirjoitusvälineet ja pieni valo.

La 13.1.2024
Tunturi-Lapin luontokeskus

klo 14 Romaaneista riimejä
Jarmo Stoor on Enontekiön Peltovuoman kylästä lähtöisin oleva kirjailija. Stoorin tuotanto sisältää romaaneja, novelleja, näytelmän ja sarjakuvakäsikirjoituksen. Tuorein romaani Prässi (Into 2021), selvisi 2022 Kirja Millenium -kilpailun viiden finalistin joukkoon. Stoor on mukana Latistajat yhtyeessä, jonka kappaleet pohjautuvat Stoorin kirjojen tekstien ja muusikko Heikki Hallanoron oivaltavaan yhteensovittamiseen. Latistajien tuotantoa voi kuvailla ytimekkäästi: Äänessä ja sanoissa Jarmo, soittimissa ja sävelissä Heikki.

klo 15 Suurpedot luontokuvissa
Luontokuvausharrastaja ja Enontekiön mökkiläinen, Hannu Mustonen, näyttää ottamiaan luontokuvia, joissa keskiöllä ovat metsän eläimet.

klo 16.30 Kirjoituskilpailun voittajien palkitseminen
Kaunis kaamos –kirjoituskilpailun voittajat palkitaan.

klo 17 Suomen muotoisen pilven alla – Janne Rintala haastattelussa
Iskelmä Gaalassa 2021 –palkittu Vuoden musiikintekijä, sanoittaja Janne Rintala tunnetaan teksteistä erityisesti Arttu Viskarin hittien sanoituksista. Hän on kirjoittanut tekstejä lukuisille muillekin artisteille. Janne kertoo työtään, kuinka tekstit syntyvät, millaisia tarinoita tuttujen sanoitusten taakse kätkeytyy?

Janne Rintalan vierailu toteutettu yhteistyössä Lapin kirjallisuusseuran kanssa ja Taiteen edistämiskekuksen Tarinakaira-hankkeen tuella.

klo 18.30-19.30 Tekstien takana -konsertti
Janne Rintalan tekstittämiä kappaleita bändin esitämänä, solistina Outi Keskitalo.

Luontokeskuksen Kahvila Peura avoinna tapahtuman aikana. Tilaisuuksiin vapaa pääsy.