Kunta ja hallinto

Tietoa Enontekiöstä

Enontekiö – son rohki soma paikka ellää

Enontekiö – esite

Enontekiö sijaitsee Suomen Käsivarressa Norjan ja Ruotsin rajalla. Enontekiön kunta on perustettu vuonna 1877. Kunta on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin. Sen alueella sijaitsee yli 60 % Suomen kaikista tuntureista ja kaikki yli 1000-metriset huiput. Tunnetuimmat niistä ovat Saana ja Halti Kilpisjärvellä. Enontekiö tunnetaan laajoista, omaleimaisista, erämaa-alueista ja se onkin luontomatkailijoiden suosima käyntikohde.

Enontekiön kunnan alueella erämatkailua voi harrastaa monin eri tavoin. Esimerkiksi maastopyörillä liikkuminen tunturimaastossa on hyvä tapa päästä kokemaan Lapin luonto.

Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat enontekiöläistä arkea. Kunta kuuluu saamelaisten kotiseutualueeseen. Yhteistä valtakunnanrajaa on Ruotsin ja Norjan kanssa yli 450 km. Norjassa naapurikunnat ovat Storfjord, Kåfjord ja Kautokeino sekä Ruotsin puolella Kiirunan kunta. Storfjord on myös Enontekiön ystävyyskunta. Naapurikuntia etelärajalla ovat Muonio ja Kittilä, idässä Inari.

Enontekiö kuuluu saamelaisten kotiseutualueeseen. Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisuuteen, paikalliskulttuuriin ja historiaan voit tutustua Enontekiöllä museoissa ja näyttelyissä. Esimerkiksi Tunturi-Lapin luontokeskuksen pysyvässä näyttelyssä Vuovjjuš – Kulkijat.

Tunturi-Lapin pysyvät näyttelyt – Luontoon.fi

Enontekiön lentoasema on valmistunut vuonna 1980 ja se on maan nuorin lentoasema. Se sijaitsee 300 metriä merenpinnan yläpuolella ja on siten Suomen korkeimmalla sijaitseva lentoasema.

Matkailu on Enontekiön kärkitoimiala, sen vanavedessä kehittyvät poro- ja luontaiselinkeinot, palvelut ja pienimuotoinen jalostustoiminta sekä tieteellinen tutkimus.

Enontekiön nimi juontuu paikasta, jossa eno eli joki saa alkunsa. Ounasjoki saa alkunsa Ounasjärvestä, jonka rannalla sijaitsee Enontekiön kaunis kirkonkylä Hetta. Hetassa on noin 800 asukasta. Yhteensä Enontekiöllä on noin 1900 asukasta. Suurimmat kylät Hetan lisäksi ovat Peltovuoma, Kilpisjärvi, Karesuvanto, Vuontisjärvi, Leppäjärvi ja Palojoensuu.

Tilastotietoa Enontekiöstä

  • Kunta on perustettu vuonna 1877.
  • Pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi laajin kunta (8464 km2, josta vesistöjen osuus 413 km2)
  • Suurimmat kylät: Kirkonkylä Hetta, Karesuvanto ja Kilpisjärvi
  • Suurimmat järvet: Pöyrisjärvi ja Kilpisjärvi
  • Kunnan alueelta saavat alkunsa Muonionjoki, Ounasjoki, Ivalojoki ja yksi Tenojoen latvahaaroista
  • Asukasluku vuonna 2022 oli 1811 henkilöä, n. 23% heistä saamelaisia.
  • Asukastiheys on n. 0,21 asukasta/km2, mikä tekee Enontekiöstä yhden Suomen harvimmin asutuista kunnista
  • Kesämökkejä 2023 oli 1 385 kpl
  • Elinkeinorakenne 2022: alkutuotanto 11,2%, jalostus 9,2%, palvelut 76,7% ja muut 2,9%
  • Tuloveroprosentti vuonna 2022 on 21,25 %

Poronhoitovuosi

Poronhoitovuosi alkaa keskuun alussa ja päättyy toukokuun loppuun. Vuoden kolme keskeistä tapahtumaa ovat vasonta, vasojen kesämerkintä ja poroerotus. Läpi vuoden poroja paimennetaan ja niiden hyvinvoinnista huolehditaan luonnonolojen edellyttämällä tavalla.

Vasonta tapahtuu tammi- toukokuun aikana, jonka jälkeen kesä- syyskuun aikana vasat merkitään ja syys- joulukuun aikana tapahtuu poroerotus.

(Lähde: Paliskuntain yhdistys)