Arkisto

Kategoriat
13 maaliskuun, 2019

Enontekiölle 7 milj. euroa sähköverkkoihin

Eduskunta on lisätalousarviossaan hyväksynyt Enontekiölle seitsemän miljoonaa euroa tukea sähköverkkoihin. Eduskunta teki päätöksen keskiviikkona 13. maaliskuuta.

Suomen valtio haluaa varmistaa sähköhuollon Enontekiön kunnan alueella, Suomen käsivarressa. Valtion valtuus koskee enintään 7 000 000 euron sähköverkon korvausinvestointeja Enontekiön Sähkö Oy:n nykyisellä vastuualueella. Valtuuden ehtona on, että Enontekiön kunta ei omista suoraan tai välillisesti Enontekiön Sähkö Oy:tä. Päätös tarkoittaa sitä, että Enontekiön sähköyhtiön tulee siirtyä osaksi toista yhtiötä.

Tuki mahdollistaa toiminnan tehostumisen ja pitkäjänteisen investointiohjelman, jolla Enontekiön kunnan alueen sähköverkko saatetaan teknisesti asianmukaiselle tasolle samalla rajoittaen sähkön siirtohinnan korotuksia.

Valtuuden käytöstä arvioidaan aiheutuvan menoja vuosittain 700 000 euroa vuosina 2020—2029.

-Tämä on Enontekiön kunnalle lottovoitto. Saamme sähköverkon lähivuosina kuntoon. Haluan antaa tunnustusta kunnanjohtaja Jari Rantapelkoselle, jonka työn ansiota tämä pitkälti on. Kunnanjohtaja on ollut tässä aloitteellinen, tehnyt erittäin aktiivista ja monipuolista edunvalvontatyötä sekä johtanut Enontekiöllä tätä työtä. Työ kantoi meille seitsemän miljoonan euron verran hedelmää, kertoi valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen innostuneena.

Enontekiön kunta on rakenteellisesti poikkeuksellisen laaja kunta ja siten vaatii asiakkaiden määrään nähden mittavan sähköverkon. Sijainti kolmen valtakunnan rajalla tekee Enontekiön kunnasta valtakunnallisesti merkittävän energian viennin ja tuonnin näkökulmasta. Sähköverkon nykyisestä tasapoistosta kertyvä investointivelka sekä sähkömarkkinalain edellyttämien toimitusvarmuusinvestointien kattaminen pelkästään siirtohintoja korottamalla olisi kuntalaisen ja kunnan sekä Tunturi-Lapin alueen elinvoiman kannalta kohtuutonta. Sähkön siirtohinta Enontekiöllä on nykyisellään jo keskiarvoa korkeammalla.

Enontekiön kunnan sähköverkon ylläpito on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Yhtiön talouden tulevaisuuden näkymät ovat erittäin haasteelliset.

-Tämä eduskunnan 7 miljoonan euron päätös edellyttää, että luottamushenkilöt tekevät Sähköyhtiöstä tulevaisuuteen katsovan päätöksen. Mielestäni tämä on myös kuntalaisille erinomainen tieto sillä jos tätä tukea ei saataisi, tulisi sähkön siirtohintaa nostaa huomattavasti, kertoo kunnanjohtaja Rantapelkonen.

-Olipa Enontekiön kunnan poliittinen päätös Sähköyhtiöstä mikä hyvänsä, niin haluan kiittää eduskuntaa, työ- ja elinkeinoministeriötä sekä ministeri Kimmo Tiilikaista. Erityisesti haluan kiittää Enontekiön kunnan poliittista johtoa sekä Sähköyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jaakko Alamattilaa työstä jota olemme hyvässä yhteistyössä tehneet. Unohtaa ei sovi Sähköyhtiötä ja sen toimitusjohtaja Johannes Rauhalan hyvää työtä sekä kaikkia muita jotka ovat olleet tässä prosessissa mukana, kiittelee kunnanjohtaja.

Lisätietoja:
Valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen 040 684 6871
Kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen 0400 694 945
Enontekiön Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Alamattila 040 535 7323


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat