Enontekiön lentoaseman toiminta jatkuu
Enontekiön kunta ja Finavia ovat allekirjoittaneet lentoaseman toiminnan jatkumisen mahdollistavan esisopimuksen perjantaina 31.7.2020. Koko kevään ja kesän intensiivisten Tunturi-Lapin kuntien, Tunturi-Lapin yrittäjien ja Finavian välisten neuvottelujen tuloksena on päästy yhteiseen tavoitteeseen; Enontekiön lentoaseman toiminta jatkuu. Enontekiön kunta on sitoutunut pitämään kentän toiminnassa esimerkiksi perustamalla sitä pyörittävän yhtiön tai löytämään jonkin muun ratkaisun.
Sopimuksilla turvataan Tunturi-Lapin matkailun kehittäminen
Perjantaina 31.7.2020 allekirjoitetuissa esisopimuksissa Finavia ja Enontekiön kunta ovat sopineet Enontekiön lentoaseman liiketoiminnan kaupasta. Lisäksi osapuolet sopivat lentoaseman operointisuhteiden uudelleenjärjestelemiseen liittyvien toimenpiteiden jatkovalmistelusta sekä Enontekiön lentoaseman kiitotien päällystyksen rahoituksesta.
Kaupan myötä Enontekiön lentoaseman ylläpito, lentoliikenteen matkustajapalveluiden järjestäminen, lentoaseman alueen kunnossapito, lentoaseman kaupallinen toiminta sekä lentoaseman kehittäminen siirtyvät Enontekiön kunnalle. Finavia operoi vielä ensi talvena Enontekiön lentoasemalle suuntautuvan lentoliikenteen.
Eduskunnan lisätalousarviossa on myönnetty Enontekiön lentoaseman kehittämiseen 5 miljoonaa euroa. Lentoaseman investoinnit hoidetaan Tunturi-Lapissa. Finavia kuitenkin toteuttaa lentoaseman kiitotien päällystysurakan elo-syyskuun 2020 aikana. Päällystyksen kustannuksista vastaa Enontekiön kunta.
Lopulliset järjestelyä koskevat sopimukset on tarkoitus allekirjoittaa lokakuussa 2020. Nyt solmitut sopimukset edellyttävät vielä osapuolten toimivaltaisten päätöksentekoelinten hyväksyntää elokuun aikana.
Matkanjärjestäjille ja investoijille saadaan varmuus lentoaseman toimivuudesta
Lapissa, Tunturi-Lapissa ja Enontekiöllä iloitaan matkailua ja alueen taloutta edistävästä neuvottelutuloksesta.
– Sopimus tarkoittaa kunnan kannalta sitä, että Enontekiölle voidaan lentää tulevina vuosina. Matkanjärjestäjät voivat käyttää lentokenttää ensi ja tulevina talvina. Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme neuvotteluissa yhteisesti sovittuun tavoitteeseen Tunturi-Lapin saavutettavuuden kehittämiseksi. Tämä palvelee koko Tunturi-Lapin vetovoimaa, aluetaloutta ja matkailua.
Kunta on sitoutunut pitämään kentän toiminnassa esimerkiksi perustamalla sitä pyörittävän yhtiön tai löytämään jonkin muun ratkaisun. Selvää kuitenkin on, että tällä järjestelyllä varmistamme lentoaseman toiminnan. Haluan kiittää kaikkia asiaan vaikuttaneita tahoja ja ihmisiä eduskunnasta Tunturi-Lapin yrittäjiin, kertoo Enontekiön kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen.
– Astumme aivan uudelle kehitysuralle koko alueen näkökulmasta. Olemme ottamassa todella merkittävän askeleen saavutettavuuden kehittämisessä. Näemme tässä paljon mahdollisuuksia ja uskomme alueen vetovoimaan turvallisena ja ainutlaatuisia luontokokemuksia tuottavana kohteena, toteaa Enontekiön valtuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen.
– Tällä päätöksellä turvataan Tunturi-Lapin matkailun kehityksen kaikkein tärkein eli saavutettavuus seuraavaksi 15–20 vuodeksi. Se tarkoittaa noin 5,5 meur aluetaloudellisia vaikutuksia vuodessa, joten puhutaan varovastikin arvioiden vähintään 100 meur positiivisesta kehityksestä alueelle” kertoo Enontekiön yrittäjien puheenjohtaja Pasi Ikonen.
– Tämä tulos on positiivinen signaali kaikille Tunturi-Lapin alueelle suunnitelluille investoinneille ja uskomme, että se käynnistää positiivisen aallon erityisesti Enontekiön ja Muonion alueella. Tunturi-Lapin matkailun yrityksille ja alueorganisaatioiden kasvulle on nyt luotu tärkeä saavutettavuuden perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa tulevia investointeja ja kestävän kehityksen toimenpiteitä matkailun kasvattamiseksi” kertoo Tunturi-Lapin Kehitys ry toiminnanjohtaja Veli-Matti Hettula.
Veli-Matti Hettula
Tunturi-Lapin Kehitys
Toiminnanjohtaja / Executive Director
+358 (0)400 415 345
veli-matti.hettula@tunturilapinkehitys.fi
Jari Rantapelkonen
Enontekiön kunnanjohtaja
jari.rantapelkonen@enontekio.fi
+358 (0)50 434 2222
Seppo Alatörmänen
Enontekiön kunnanvaltuuston puheenjohtaja
seppo.alatormanen@enontekio.fi
+358 (0)40 684 6871