Arkisto

Kategoriat
20 lokakuun, 2022

Jyppyrän kuntoportaat rakentuvat yhteistyössä Metsähallituksen kanssa

Hetan kylän itäpäähän rakenteilla olevat kuntoportaat palvelevat paikallisia asukkaita ja retkeilijöitä. Idea kuntoportaista on lähtenyt Enontekiön kunnasta, portaat toteutetaan yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Jyppyrän polulla sijaitsevien kuntoportaiden pituus on 53 metriä, korkeuseroa on 20 metriä ja porrasaskelmia reilu sata.

Jyppyrän kuntoportaat rakentuvat aikoinaan purettujen portaiden paikalle. Jatkossa Jyppyrälle kulkevat voivat valita joko jyrkemmän ja lyhyemmän porrasreitin tai pidemmän ja loivemman reitin. Myös portaiden kautta kulkeva polku sorastetaan. – Koska portaat rakennetaan osaksi retkeilyreittiä, mutta kuitenkin lähelle kyläkeskusta, ne palvelevat niin retkeilijöitä kuin kuntoilijoita, kertoo portaiden suunnittelusta vastannut suunnittelija Marko Huusko Metsähallituksen Luontopalveluista.

Metalli portaiden rakennusmateriaalina tarkkaan pohdittu valinta

Luontopalvelut on toteuttanut portaita kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla eri puolilla Suomea sekä metallista että puusta ja näiden yhdistelmästä. – Hankkeen alussa kartoitimme eri materiaalien käyttökokemuksia ja yhteisymmärryksessä kunnan kanssa päädyimme metallisiin portaisiin. Metalli on kierrätettävä materiaali, jolla on pitkä käyttöikä, Huusko sanoo.

Jyppyrän kuntoportaissa on metallirunko ja metalliset ritiläaskelmat. Käyttöturvallisuutta parantavat portaiden molemmille puolille tulevat puiset kaiteet. Portaiden toimittajaksi valittiin kilpailutuksen jälkeen virolainen Nordic Production Group OÜ.

Enontekiön kunnan hyvinvointiohjaaja Virpi Töyrylä on tyytyväinen hankkeen työnjakoon.
– Portaiden suunnittelusta ja rakentamisesta sekä työkustannuksista vastasi Metsähallitus ja tarvikkeet maksoi Enontekiön kunta. Toivomme, että kuntoilijat ottavat portaat aktiiviseen käyttöön, Töyrylä sanoo.

Enontekiön kunnan ja Metsähallituksen yhteistyö mahdollisti portaiden rakentamisen. Kuntoportaiden käyttöönotosta ja avajaisista tiedotetaan lisää Enontekiön kunnan ja Metsähallituksen kanavissa.

Tunturi-Lapin luontokeskusta ja lähikohteita on korjattu vuoden aikana

Vuosi sitten Tunturi-Lapin luontokeskuksen lämmitysjärjestelmäksi vaihdettiin ympäristöystävällinen maalämpö ja aurinkopaneelit. Myös aulatilojen lattia sai uuden pinnoitteen, kahvilatilaa isonnettiin ja uusittiin sisäopasteita.

Tänä kesänä myös luontokeskuksen pihavalaistusta uusittiin ekologisemmaksi ja samalla vähennettiin valosaastetta. Vuosien varrella murtunut puinen aitarakennelma vaihdettiin kevyempään köysiaitaan. Lisäksi asiakkaiden kulkua alaparkkipaikalta luontokeskukseen on selkeytetty.

Luontokeskuksesta lähtevän Pahtajärven polun varrella sijaitseva Närpistön laavu on peruskorjattu tänä kesänä. Laavun yhteyteen on rakennettu myös vessat ja liiteri. Lisäksi Muotkajärven päivätupa on remontoitu täysin.

Kuntoportaat

Lisätietoja Jyppyrän kuntoportaista:
Metsähallitus, suunnittelija Marko Huusko, puh. 0406386607, marko.huusko@metsa.fi
Enontekiön kunta, hyvinvointiohjaaja Virpi Töyrylä, puh. 0407090665, virpi.toyryla@enontekio.fi

 

 

 


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat