Arkisto

Kategoriat
20 lokakuun, 2021

Karesuvantoon esitetään väistötilojen rakentamista

Kunnanhallitus esittää, että Karesuvannon koululle ja päiväkodille rakennetaan nopealla aikataululla väistötilat nykyisen koulun läheisyyteen.

Enontekiön kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Karesuvannon koululle ja päiväkodille vuokrataan kokonaan uudet väistötilat. Vuokrattava uudisrakennus voidaan pystyttää muutamissa viikoissa nykyisen koulun läheisyyteen. Väistötiloihin on tarkoitus siirtyä tammikuussa 2022.

Enontekiön kunta selvitti useita eri vaihtoehtoja väistötilojen järjestämiseksi. Selvitysten perusteella vuokrattava uudisrakennus on ainoa ratkaisu, joka turvaa sekä oppilaiden että henkilökunnan hyvinvoinnin, ja voidaan toteuttaa riittävän nopeasti.

”Kunnanhallituksen mielestä oli hyvä käyttää viikon lisäaika selvityksen tekemiseen”, kommentoi puheenjohtaja Leena Palojärvi. ”Tämä mahdollisti selkeämmän ja avoimemman päätöksenteon ja selkeytti luottamushenkilöiden tahtoa päätöksessä.”

Kunnanhallitus esittää ylimääräistä määrärahaa opetuksen ja varhaiskasvatuksen tämän vuoden budjetteihin väistötilojen kuluja varten. Tilanne huomioidaan myös ensi vuoden talousarvion valmistelussa.

Karesuvantoon on tarkoitus rakentaa uusi pysyvä koulurakennus 2024. Asia vaatii kuitenkin vielä kunnanvaltuuston päätöksen.


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat