Arkisto

Kategoriat
25 toukokuun, 2023

Katsaus Enontekiön erälukion kuulumisiin

Enontekiön nuorisovaltuusto kutsui päättäjät ja nuoret mukaan lukion tulevaisuus-tapahtumaan nuorisotiloille 17.5.2023. Mukaan oli kutsuttu myös rehtori, koulujen johtajat sekä vt. kunnanjohtaja. Tapahtumassa nuoret ja päättäjät keskustelivat lukion tulevaisuudesta ja esittivät ideoita lukion viihtyisyyden ja toiminnan parantamiseksi.

Erityisen positiivisiksi asioiksi nuoret nostavat lukion hyvät kielten opettajat ja viihtyisät lukiolaisten omat oleskelutilat. Pieniä ryhmäkokoja pidettiin hyvinä. Ryhmätehtävät eivät välttämättä pienissä ryhmissä onnistu, mutta dialogit opettajien kanssa koetaan hyväksi. Kaikki kurssit ovat mahdollisia valita, jos ei muuten, niin nettikurssien kautta. Rehtori kertoi, että lukioon on tulossa syksyllä 2023 lisää eräkursseja yhteistyönä Muonion Lappian kanssa.

Lukion tulevaisuuteen vaikuttavat myös uuden hallituksen näkökulmat. Enontekiöllä koulujen oppilasmäärät ovat kaiken kaikkiaan pienempiä, ja sitä kautta myös lukionkin. Ensi syksylle lukioon on ilmoittautunut kuusi uutta opiskelijaa, mutta ilmoitus opiskelupaikan vastaanottamisesta tehdään myöhemmin.

Kunnalta nuoret toivovat toimenpiteitä, jotka auttavat viihtymään lukiossa. Tällaisia ovat esimerkiksi iso sohva lukion tiloihin sekä lisää vapaa-ajan toimintaa. Nuorten mielestä on tärkeää panostaa harrastustoimintaan, muuhun vapaa-ajan tekemiseen sekä mahdollisuuteen joustavaan liikkumiseen. Viihtyisät puitteet eivät varsinaisesti liity oppimiseen, mutta ovat tärkeitä yleisellä tasolla. Nuorten mielestä yhteisöllinen tekeminen mm. kylien välillä, olisi positiivinen juttu. Nuoret toivoivat myös, että heidät otetaan mukaan myös päätöksentekoon.


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat