Arkisto

Kategoriat
6 kesäkuun, 2024

Kunnanhallitus kokoontui 28.5.

Kunnanhallitus päätti ostaa takaisin kiinteistön 47-402-42-122 hintaan 16.000,00 euroa, joka on sama millä kunta aikanaan myi tontin. Päätös tehtiin tontin ostajan aloitteesta.

Kunnanhallitus hyväksyi kiinteistön määräalan myynnin kiinteistöstä Kilpislahti 47-402-42-21 17.500,00 euron kauppahinnalla. Tontti on ollut ostajalla vuokralla.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy Hetan lämpölaitoksen asemakaavan ja asemakaavamuutoksen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla, jolloin se mahdollistaa uuden lämpölaitoksen rakentamisen Hettaan. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy Hetan korttelin 71 asemakaavamuutoksen MRL 52 §:n tarkoittamalla tavalla matkailupalvelujen korttelialueeksi. Kunnanhallitus päätti kuuluttaa Kilpisjärven korttelin 18 asemakaavan muutoksen vireille sekä asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville.

Kunnanhallitus käsitteli myös valtuuston talousarvion yhteydessä hyväksymän 600 000 euron suuruisen oman pääoman sijoituksen Enontekiön Vesihuolto Oy:lle. Kunnanhallitus hyväksyi, että sijoitus maksetaan vuoden 2024 investointien toteuttamiseksi sekä tulevien investointien suunnitteluiden ja lupien rahoittamiseksi.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle 120 000 euroa määrärahan lisäämistä valmiuteen ja varautumiseen liittyvään varavoimakoneen hankintaan. Valmiuslaki edellyttää kunnilta kriittisen infran toimintakyvyn säilyttämistä poikkeusoloissa.

Kilpisjärven Ladut ry on hakenut Enontekiön kunnalta yleisavustusta 126 000 € uuden latutampparin hankintaa varten. Yhdistys on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon ja toimii alueen latupoolina. Kunnanhallitus päätti myöntää enintään 100 000 euroa avustusta Kilpisjärven Ladut ry:lle latutampparin hankintaan. Avustusta ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen ja on ehdollinen, kunnes valtuusto on hyväksynyt lisämäärärahan avustuksen myöntämiseksi.

Kunnanhallitus päätti palauttaa erityisopettajan viran perustamisen, sekä palkkakustannuksiin anotun lisämäärärahan takaisin valmisteluun. Esityksessä ei ole huomioitu väheneviä oppilasmääriä ja sen vaikutusta lisävirkojen perustamisen tarpeeseen.

Työpäällikön viran hakuaika päättyy 3.6.2024. Haastatteluryhmä toimittaa esityksensä virkaan valittavasta siten, että valinta voidaan käsitellä 18.6.2024 kunnanhallituksessa. Kunnanhallitus valitsi haastatteluryhmäksi teknisen johtajan, elinvoimalautakunnan puheenjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajiston.

Lue kaikki käsitellyt asiat pöytäkirjasta https://enontekio.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kunnanhallitus/Kokous_2852024


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat