Kunnanvaltuusto kokoontui 29.5.
Kunnanvaltuusto valitsi Enontekiön kunnanjohtajaksi Marko Hallan kunnanhallituksen pohjaesityksen mukaisesti.
Päätös syntyi kahden äänestyksen jälkeen. Ensin valtuusto äänesti siitä, palautetaanko ehdotus takaisin kunnanhallituksen valmisteluun. Ehdotus valmisteluun palauttamisesta hävisi äänestyksen 9-8 ja valintaa jatkettiin. Kokouksessa Marko Hallan valinnan rinnalle ehdotettiin ehdokkaaksi Antti Iireä. Käydyn äänestyksen jälkeen Marko Halla valittiin kunnanjohtajaksi äänin 11-6.
Valtuusto päätti, että kunnanjohtajan avoimen viran hoitajana toimii hallintojohtaja Marja-Riitta Aalto oman viran ohella siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja ottaa viran hoitaakseen.
Kunnanvaltuusto palautti valtuustoaloitteen Karesuvantoon perustettavasta yhtenäisestä peruskoulusta takaisin valmisteluun muutosehdotuksen mukaisesti äänin 10-7. Valtuutetut haluavat paremmat tiedot, niin pedagogisista kuin taloudellisistakin vaikutuksista, päätöksentekoa varten.
Kunnanvaltuusto hyväksyi myös Arktisen Lapin ympäristönsuojelun sopimuksen muuttamista asukaslukuperusteisesta aiheutusperusteiseksi.
Valtuusto hyväksyi 311 000 lisämäärärahan myöntämisen lentokenttäinvestointiin Lisämääräraha kattaa seuraavat hankeosat: Asematason LTA- päällystysurakka sekä siihen sisältyvät lisä- ja muutostyöt.
Kokouksessa tehtiin muutosehdotus jossa myönnetty määräraha vähennetään 2025 suunnitelmavuoden 500 000 euron sijoituksesta ENF infra Oy:lle ja, että ENF Infra Oy luovuttaa lisämäärärahan vastineeksi omistamastaan kiinteistöstä 47-406-10-50 määräalan Enontekiön kunnalle, kun muutostyöt ovat valmistuneet. Luovutettavan määräalan koko on arviolta 300-350 ha. Valtuusto hyväksyi muutosehdotuksen äänin 9-8.
Kokouksen pöytäkirja kokonaisuudessaan https://enontekio.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kunnanvaltuusto/Kokous_2952024