Kunnanvaltuuston kokous 13.12.
Kunnanvaltuusto kokoontui 13.12.2023 vuoden viimeiseen valtuustoon. Talousarvion 2024 ja suunnitelman 2025-2026 käsittelyn jälkeen kello oli jo 22, jonka vuoksi kokous keskeytettiin ja kokousta sovittiin jatkettavan 14.12.2023.
Valtuuston hyväksymä talousarvio jää 115 tuhatta euroa ylijäämäiseksi. Investointitarpeiden vuoksi Enontekiön kunta velkaantuu tulevina vuosina, ja lainamäärän arvioidaan vuonna 2024 olevan 4,2 miljoonaa euroa ollen 2 326 €/asukas. Investoinneista 2,8 miljoonaa euroa on suunniteltu toteutettavan ilman lainanottoa.
Kunnanjohtaja totesi omassa katsauksessaan vuodelle 2024, että vuosi vuodelta tuntuu tulevien vuoden ennustaminen vaikeammalta. Osa maailmasta on tulessa ja Suomen talous on kääntynyt taantumaan. Kunnan palveluiden ja talouden näkökulmasta kunta on loppuvuodesta tehnyt päätöksiä, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä ja Enontekiön kunta on pullollaan mahdollisuuksia – käytettyjä ja käyttämättömiä. Kunnan päättäjien ja työntekijöiden tulee työskennellä samaan suuntaan, ja se on mahdollista ainoastaan, kun tiedetään mihin tähdätään. Talousarviota laadittaessa ei kyetä ottamaan kaikkea tulevaa huomioon, ja on mahdollista, että Enontekiö tulee vuonna 2024 tekemään yhden tai useamman lisätalousarvion, joissa kunnan taloutta sopeutetaan kulloiseenkin tilanteeseen.
Jatkokokouksessa 14.12.2023 kunnanvaltuusto hyväksyi päivitetyn luottamusmiesten palkkiosäännön ja hyväksyi sen liitettäväksi osaksi kunnan hallintosääntöä. Edellisen kerran palkkiosääntöä on päivitetty 1.6.2017 alkaen. Palkkiosäännön suurin muutos oli tekstiosuuksiin tehdyt muutokset ja palkkiosääntöä selkeyttävät täydennykset. Luottamusmiespalkkioita nostettiin vastaamaan vastaavan kokoisten kuntien maksamia palkkioita.
Pöytäkirja kokonaisuudessaan https://enontekio.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kunnanvaltuusto/Kokous_13122023