Arkisto

Kategoriat
26 elokuun, 2024

Yhteisöllisyyden lisääminen ja tutustuminen teemana lukuvuoden aloituksen kunniaksi järjestetyllä lukiolaisten brunssilla

Lukuvuoden aloitukseen liittyy monenlaista toimintaa, ja yksi tärkeimmistä on tutustuminen ja ryhmäytyminen sekä yhteisöllisyyden lisääminen yhdessä kaikkien Hetan yhtenäiskoulun pihapiirissä toimivien kesken.

Niinpä kunnan ja seurakunnan nuorisotyöntekijät sekä koulun kuraattori järjestivät teemaan liittyvän brunssin.

Aluksi aamupäivää vietettiin aamiaispöydässä lukion oppilaskunnan tilassa. Herkuttelun ja toiminnallisten pelien pelaamisen lomassa vaihdettiin kuulumisia ja tunnelmia opiskelujen alkamisen johdosta. Opiskelijoiden kanssa käytiin keskustelua siitä millä tavalla heitä voisi tukea opinnoissa, ja miten olla heidän arjessaan läsnä. Muistuteltiin myös tekemään vapaa-ajalla mieluisia juttuja opiskelujen vastapainoksi.

Etsivä nuorisotyöntekijä, seurakunnan nuorisotyö ja kuraattori järjestävät säännöllisiä kahvituokioita lukiolaisten kanssa pitkin lukuvuotta ja koulunuorisotyöntekijä on viikoittain tavattavissa.

Tänä syksynä Enontekiön kouluissa aloitti yhdeksän esikoululaista ja yhdeksän ykkösluokkalaista sekä erälukiossa aloittaa opiskelun kahdeksan oppilasta.

 

 


Ohjekeskuksen kategoriat:

Kategoriat