Virastotalolla on voinut altistua koronalle viikolla 11
Tiedote 17.3.2022
Enontekiön virastotalolla on voinut altistua koronalle viikolla 11.
Vahva suosituksemme on, että virastotalolla työskentelevät ja asioivat käyttäisivät maskia.
Kokoukset ja palaverit on hyvä toteuttaa mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin. Läsnäolokokouksissa on syytä noudattaa turvavälejä, käyttää maskia ja osallistua ainoastaan terveenä.
Jokaisen tulee tarkkailla terveyttään ja lievästikin oireellisten tulee tehdä kotitesti ja mahdollisuuksien mukaan jäädä etätöihin sekä tarvittaessa ottaa yhteyttä perusterveydenhuoltoon.
Sairastuneiden tulee toimittaa todistus työnantajalle sairauspoissaoloa varten.
Mikäli henkilö on oireeton, voi virastotalolle tulla töihin sekä asioimaan normaalisti.
Noudattamalla edellä mainittuja ohjeita voimme palvella terveysturvallisesti.
Birgitta Eira
vt. kunnanjohtaja