Kaunis kaamos -kirjoituskilpailun 2024 voittajat

Aikuisten sarja

1. sija

Sammalen polaariyö

Missä viipyvät kuurapuut? Entä lumen lämpö ja huikaiseva polaariyön sini, joka nukuttaa luonnon lumoamia? Nyt taivaalla roikkuu ison villakoiran näköinen pilvi, josta tipahtelee vettä sammalen kotikoloon.

Sammal hätkähtää, miettii hetken, ravistaa pisaran ja käpertyy suojaisaan koloonsa kaltion lähellä. Vesipisara keinuu ohuen ohuella lehdellä. Solujen piti herätä eloon vasta keväällä, nyt ne hyörivät ja häärivät, eivätkä rauhoitu, vaikka on kaamos.

Kesä oli sammalelle antoisa: se vältti sopulit ja muut syömärit. Kimalaiset pysähtelivät tuoksuvissa kanervankukissa. Oli rauhaisaa paistatella yöauringossa ja kasvaa ihan hivenen, kuten sammalella on tapana. Sammalserkuillekin riitti vettä, ja auringonvalo innosti kasvamaan niin, että juurihapset väpättivät innosta. Sen sijaan jäkälät murenivat helteellä, ne kertoivat lisääntyvänsä niin.

Talvi on aina tullut aikanaan. Nyt pisaroita tipahtelee vieläkin. Se on vaara, sen sammal tiedostaa. Nopeasti muuttuva sää saattaa merkitä solujen jäätymistä. Luontaiset pakkasnesteet eivät toimi salamannopeasti. Niiden kehitys on luonnontieteellinen ihme, mutta niistä ei ole apua, jos lunta ei sada suojaksi, ja pakkanen kiristyy nopeasti.

On aika kerätä sammalserkut lähelle ja liittyä yhteisrintamaan! Yhteistyössä ne voisivat kietoutua toisiinsa ja vetää heinäpeittoa päälleen. Mutta kuuleeko kukaan suurenkaan sammaljoukon pientä huutoa, sammal suri. Sen äänihuulet olivat jääneet kehittymättä aika päiviä sitten. Vain tieteilijä osaa tulkita pienen itiökasvin suurta huolta.

Kun lumihiutaleet vihdoinkin tipahtelevat, huoli hälvenee. Sammal kerää pakkasnesteensä, valelee niillä solunsa. Suurin osa lehdistä on kuivunut, mutta niistäkin on suojaa. On aika kätkeytyä lumenalaiseen lämpöön, sammalen saunaan. Siellä ei ole huolta. Kevät tulee aikanaan. Koppakuoriainen huokaisee helpotuksesta ennen horrokseen syventymistään. Hereillä olevien on aika nauttia lumen ja lumen läpi kuultavien kaamoksen sinisten sävyjen lumosta.

Entä jos lumi sulaakin kesken kaiken, sammal hätkähtää. Entä jos talvi ei ole sama kuin ennen? Mistä saan suojaa pakkasella, jos yllättäen vihmookin vettä? On turvauduttava Karhukaisten kirjastoon! Karhukainen, sitkeistä sitkein, ojentaa sammalelle Evoluutiokirjan sivun 4455. Sen mukaan sammalella on selviytymismahdollisuus. Jos se tuupertuisi, joku serkuista selviäisi sitkeydellään. Sitkeän jälkeläiset lisääntyisivät, ne pyristelisivät, olipa sää millainen tahansa.

Sammal rauhoittuu. Se arvostaa karhukaisen viisautta ja omaa rohkeuttaan. On luotettava siihen, että suuri saapasjalkainen viisastuu, lopettaa tuhlaamisen ja pelastaa luonnon monimuotoisuuden. Kaamos olkoon kaikille rauhan aikaa!

Taivaalta tipahtaa valopilkku. Se humahtaa juuri siihen kohtaan, missä sammal viettää horrostaan. Revontulet pudottavat lisää eri värisiä kristalleja lumeen. Myyrä töpöttää jälkensä hahtuvakerrokseen. Polaariyö on yhä täydellinen.

Sinikka Labba

Nuorten sarja

sija 1.

Kaksoset Lapissa

Kerran saapui etelän juna Rovaniemelle myöhään illalla. Junasta tuli kaksi tyttöä, kaksoset Janika ja Janina. He olivat etsineet kumpikin töitä turistioppaiksi Lapista ja kyllähän he niitä saivatkin. Seuraavalla viikolla oli jo ensimmäinen työpäivä. He eivät tienneet edes työnantajan nimeä. Työpaikka sijaitsee Enontekiöllä. Siinä alkoivat jo Janika ja Janina miettimään, missä paikka oikein sijaitsee.

Juna-aseman pihalla oli linja-auto, johon he päättivät hypätä kyytiin. Kuitenkin he kadottivat toisensa ja toinen joutui eri linja-autoon. Janika meni oikeaan linja-autoon, joka vei hänet Enontekiölle. Kun taas Janina oli toisessa linja-autossa, joka veikin takaisin Helsinkiin, mistä he olivat tulleetkin. Linja-auto ei pysähtynyt kertaakaan eikä se voinut pysähtyä moottoritiellä. Niinpä Janinan piti mennä takaisin Helsinkiin.

Pian soitti Janika Enontekiölle menevästä linja-autosta, kun oli etsinyt Janinaa. Kaksoset puhuivat puhelimessa ja miettivät mitä tehdä. Pian Janikan puhelin tippui linja-auton lattialle, kun hän näki Enontekiön. Janika ihmetteli, mikä tämmöinen paikka oikein on, jossa on -30 astetta pakkasta, täysin pimeää, parikymmentä taloa, yksi kauppa, iso tähtitaivas ja revontulet. Puhelu päättyi.

Janika huomasi, että hänellä ei ole tarpeeksi vaatetta tähän paikkaan, joten hän puki lisää vaatetta päälle. Kun Janika oli pian miettinyt, mikä tämä paikka oikein on, hän soitti Janinalle takaisin etelään. Janina vastasi puhelimeen ja kertoi Janikalle, mikä on hänen suunnitelmansa. Janika oli vuokrannut heille täysin valmiin, kalustetun rivitaloasunnon Hetasta. Työt alkoivat jo maanantaina, mutta Janina ei ehtisi tulla. Siinä kaksoset alkoivat jo miettiä, mitä oikein pitäisi tehdä.

He päättivät kuitenkin ottaa ensimmäisen päivän vapaaksi Janinalle. Tiistaina hän ehtisikin jo mennä töihin. Janika puolestaan lähti seuraavana päivänä käymään kaupassa, että saisi tehdä hyvää ruokaa. Hän mietti, että mikä tämä oikein on, kun jo noin kolmen aikaa päivällä tulee pimeää, Helsingissä on valoisaa ainakin viiteen asti. Kauppamatkalla hän kysyikin seuraavalta vastaantulijalta, mikä tämä pimeä paikka oikein on. Vastaantulijan nimi oli Hilkka. Hilkka vastasi ja kertoi, että tämä on kaamos. Samalla Hilkka kertoi myös, mitä kaamos oikein on.

Hän kertoi, että kaamos on sitä aikaa, kun tulee päivä päivältä aina pimeämpää ja aurinko ei nouse ollenkaan ja taivas on värikäs. Kaamos voi kestää 52 vuorokautta, eteläisemmässä Lapissa kaamos kestää hieman lyhyemmän ajan. Kaamos alkaa marraskuun lopussa ja loppuu noin joulukuussa tai tammikuun puolessavälissä.

Seuraavana päivänä alkoi Janikalla työt ja illalla tulisi myös Janina, linja-automatka oli ollut pitkä ja kylmä, koska linja-autossa ei ollut toiminut ilmastointi. Aamulla Janika meni tapaamaan pomoaan ja pian hän huomasi, että se olikin Hilkka, jonka kanssa keskusteli eilen kaamoksesta, Hilkka oli 40-vuotias, rikas ja pyöritti turistifirmaa. Se olikin jo oikeaa sattumaa!

Janikan ensimmäiseen työpäivään kuului ottaa turistit vastaan lentokoneesta ja ohjeistaa heitä valitsemaan oikeat vaatteet sekä viedä heidät oikeaan linja-autoon, jolla pääsisivät Hotellille. Tämmöisestä työtä Janika olikin pikkutyttönä unelmoinut. Janina oli ottanut tämän työn vain, koska halusi Janikan kanssa samaan työpaikkaan. Illalla Janika kertoi, että vastaantulija oli ollut heidän työnantaja. Silloin, kun kaksoset olivat asuneet noin pariviikkoa Lapissa, he huomasivat, mitä kaamos oikein oli.

Pian loppui myös työt ja kaksosten piti palata Helsinkiin. He menivät ensin taas linja-autolla Rovaniemelle ja siitä sitten yöjunalla Helsinkiin. Kun kaksoset näkivät kavereitaan, he kertoivat kaamoksesta, että miten kaamos heihin oikein sitten vaikutti. He kertoivat, että silloin väsytti enemmän kuin ei saanut auringonvaloa.

Parin vuoden kuluttua kumpikin kaksosista muuttivat Lappiin, Enontekiölle, kun olivat saaneet suoritettua opinnot. Janina meni koulun keittiöön töihin ja Janika taas opettajaksi opettamaan eskareita. Siellä he asuivat monta vuotta ja tutustuivat Lapin luontoon ja kaamokseen enemmän.

Maria Kotavuopio ja Áile Keskitalo